tiistai 18. joulukuuta 2012

JOULUN PUNAISTA


 Muori-Tontta vahtii näpertelyjäni. Arvoisa tonttu muutti meidän uunin päälle nuorimmaisemme jouluaskartelujen myötä joitakin vuosia sitten. Aika taka-alalla huomaamattomasti "Hyvänhaltija" elää 11 kuukautta vuodesta. Mutta tämän kuukauden, jota elämme, Hän syöksähtää touhuihimme. Sisukin on kaverinsa aika tarkoin nuuhkinut ja oletettavasti hyväksynyt joukkoonsa. Vai onkohan niin päin, että Muori-Tontta on hyväksynyt Sisu-Herran Vaahteramäen asukiksi!

Tänä iltana sain seuraa joulukukkavirityksissä.

Tämän kuljetan lämpimästi pakattuna työpaikalleni, jossa se luovutetaan ihanalle Ihmiselle :)


 Tulilatvakin nimensä mukaisesti punastelee kynttilän juuressa.

Tässä tunnelmaa työpaikan joulusta. Muori-Tontta vaikuttaa ylen tyytyväiseltä näkemäänsä, on joulukylää tähtitaivaineen ja lumiukkoa, -akkaa...

"Oli pihalla lumiukko,
hyvin suuri ja mahtava mies.
Se tuijotti hiilisilmin
ja korkean arvonsa ties.

Olen mainio, mahtava herra,

se tuumi, tuumi näin
Vaan harakat kylässä kaikki,
ne nauroivat takanapäin.

Sää lauha ja suojainen ehti

ja ukolle tuhon toi.
Ei ilkkua saa nyt sille.
Niin muillekin käydä voi."


Jotain punaista siis meidän valkoisessa joulussamme :)

"...joululla on juostessaan posket punaiset,
joululla on lahjoinaan mielet iloiset."

Teitä tervehtii Maria



2 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Aivan ihanat maisemat sulla työpaikalla!

Maria kirjoitti...

Pirkko, niin on. Laisten taiteilut vielä kruunaavat ne ;)