sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Muutama kuva vielä Lahden takaa



Käsistään taitava Kallastelainen oli loihtinut hienon majan ja katetun pöytäryhmän Türin messuille. Piti ihan yhteystiedot ottaa talteen. Tiedä vaikka Tuule Majan pihapiirissä joskus on tällaisia kivoja rakennuksia. Pääsevätpähän yövieraat omaan majaan yöksi. Jos nyt ei kuitenkaan aivan noitamökkiin!

Maton kutominen onnistuu ilman kangaspuitakin! Loimet vain viritetään puiden väliin ja pirralla yös alas sukkulan suihkiessa. Kätevää vain mitä?

Türin messut on kasviharrastajan paratiisi. Tarjolla on laidasta laitaan erikoisuuksia, mutta myös tuttuja ja tavallisia kasvikaunottaria. Kuulemma suomalaiset ja ruotsalaiset ovat parhaita asiakkaita. Uskon sen, niin paljon siellä oli suomalaisia ja kasvit tekivät kauppansa.

Me ajelimme etelää ja Peipsiä kohti. Keltaiset voikukkapellot värittivät maisemia. Toki olihan siellä oikeita viljapeltojakin.

Meidän vuokra-auton takakontissa keikkui muutama uusi puu Tuule Majalle. Istutimme sinne vanhojen omenapuiden vierelle uuden omenpuun ja sisääntuloon hevoskastanjan. Jospa ne sitten vuosien päästä ovat jo hyvän kokoisia, kun meillä riittää enemmän aikaa Viron puutarhakodillemme. Vanhoja hedelmäpuita leikkasimme ja valitettavasti muutamat saivat kyllä vähän kovempaa otetta, pois kokonaan.


Kuten kuvasta näkee, vuohenputki ja muut hauskuudet ovat vallanneet hedelmätarhan. Mutta äläpä hätäile, vielä me voitetaan, kun rupeamme tositoimiin. Siihen ei ole ihan vielä aikaa...

Kiirus oli sunnuntaina takaisin pohjoista kohti. Laiva Lahden yli oli satamassa odottamassa. Ehdimme kuitenkin käydä vielä syömässä Tallinnan Lidossa.
Mintun makuinen viherjuoma salaatin ja lihatäytteisen pannarin kanssa alkupaloina, pääruokana perunaa ja ananaspossua ja päälle suklaapähkinäkakkukahvit. Sitten jaksoi parin tunnin matkan Helsinkiin.

Tässä vielä tunnelmia viikon takaa. Nyt katseet kohti ensi viikonloppua ja tuplalakkiaisia.
Tavataan taas!

2 kommenttia:

Mäntylän Mummi kirjoitti...

No voi ihme! Onpas siinä ostoksia.Kuulin ettei türi ollut viimevuotisen veroinen, mutta olet silti tehnyt hyviä löytöjä. Varmaan ihana suunnitella puutarhakotia. Mukavia juhlia ja onnea paljon !

Maria kirjoitti...

Aila,
Türi ei aivan ollut edellisvuoden veroinen, mutta kyllä siellä paljon olisi ostettavaa ollut. Jotain siis ostin, kuten sen edellä kerroin :) ilman kasveja sieltä oli mahdotonta lähteä!

Kiitos! Kovasti on juhliin leivottu ja kaikenlaista kivaa tuunailtu lakkiaisia varten. Vielä on kuitenkin loppurutistus edessä :)